Nyt onkin oikeen oiva hetki palata joululahjoihin! En oo ollenkaan myöhässä. :D Kaksi aivan ehdotonta lempparilahjaani tulivat kahdelta ystävältä.
Sinin "Hyvää jouluu lol" - hierontalahjakortti on tietysti paras mahdollinen lahja niskasärkyiselle. Itsehän annoin Sinille 5 euron alennuksen laukusta ja kirjoitin lahjapussin päälle "Hyvää Tolua! T. Santtu". Alunperin siinä luki tarkoituksellisesti Hyvää Jolua, mutta pitihän se jii suttaa teeksi. Hoho.
Ihanalta Annikalta sain niin ihanan ja mulle sopivan lahjan ettei tosikaan. Parasta tietenkin koko lahjassa on se, että tuotto on mennyt kokonaan kodittomille eläimille. Ja kaikkihan sen jo tietää, että rusetit on mun juttu.. Laitoin kuvan myös tosta käyntikortista, jos jotakuta kiinnostaa samaiset korut ja niiden myötä löytöeläinten auttaminen.
Sukulaisilta ja perheeltä en mitään kovin erityistä saanut. Tärkein ja tarpeellisin lahja oli uusi puhelin (mulla on kämpässäni tällä hetkellä 7 puhelinta, joista kaks älypuhelinta toimii hyvin, eli tämä uusi sekä työpuhelin, ja loput on vanhoja romuja) sekä pari uutta, laadukasta kattilaa. Kiva lahja oli myös lahjakortit S-ryhmän putiikkeihin, eli toisin sanoen ruokarahaa huonomman rahatilanteen varalle. :) Kaikkea tarpeellista siis putkahteli paketeista.

1 kommenttia:
Vastaan nyt tähän postaukseen. Yritin kyl rekisteröityy, mut sit sii luki et menee ainaki joku 3päivää :D Nii aattelin et jos kutsulla ois päässy nopeemmin. Noo, ei voi mitää, täytyy vaan odottaa. :) Kiitos kuitenkin ku viittit yrittää! :)
Lähetä kommentti